Trellurei viimeisesti!

Eli siis kymppi osa pitit tulla, ja tässä nimikin. Mutta aikani ei yksinkertaisesti enää riitä. On koeviikkoja, isoja projekteja yms. joten.. En voi jatkaa enää Sadesaarta.

 

Vieraskirja on yhä voimassa ja saa linkittää ja kommentoida.

(En keksi tervehdystä)!

Tänääkään emme juurikaan pääse itse asiaan mutta erittäin lähelle todellista...

^^^^^^

Nuori poika tai oikeastaan mies, istahti mukavasti Rachelin viereen baaritiskille.

"Apua, hän katsoo minua!" Rachel ajatteli posket punottaen.

- Hei. Poika tokaisi rikkoen selkää karmivan jännityksen. - Oletko täällä yksin? Hän jatkoi.

"Mitä minä vastaan?? Kääk..."

- H-hei. Sinäkin?

- Kyllä. Täytin eilen 16-vuotta. Palasimme vähän... plaah... Et jaksa kuunnella kumminkaan.

- Ei kun selitä vaan... Haluan tietää!

- Niin, palasimme tänne takaisin mutta kaikki kaverini muuttivat pois, Sateenkaarilaaksoon. Jäin yksin ja minkäs teet, nämäkin juhlat ovat kultaa viime vuoteen verrattuna jolloin jouduin ostamaan itselleni ne ruusukimput. Huoh... Toivottavasti tänä vuona voisin ostaa ne jollekin muulle, kuin vain itselleni....

- Ymmärrä. Tai siis... Tarkointan... Että sama täällä. Itse asiassa minä en ole asunut täällä koskaan mutta äitini, Jessica on....

- Tule, mennään tanssimaan. Tehdään juhlistasi ikimuistoiset!

- Hhmmm... Lattia näytää tyhjältä, joten miksipä ei?

Pari valjakko otti riemun irti arjesta ja pistivät lanteet keikkumaan.

- Mikä on nimesi? Olen Rachel.

- Richard, Jesson.

- Kuullostaapa tutulta... Hhmm...

- Nimesi on yhtä nätti kuin kasvosi.

- Oikeasti? Kiitos.

Kesken makean biitin, musiikki vaihtui hitaaseen kappaleeseen. Valot vaihtuivat lämpimiin väreihin ja discon lattia alkoi tyhjentyä. Nyt oli Richardin tilaisuus.

- Saanko?

Nuorukaiset tanssivat aivan hissukseen. He olivat tehneet molempien illasta onnelliset olemalla oma-itsensä vain. Kumpikaan ei puhunut vaan katsoivat toisiansa silmiin. Hetki oli unohtumaton.

- Sinulla on kauniit silmät. Richard imarteli.

- Kiitos. Sinä taas osaat viedä. En ole koskaan aikasemmin tanssinut tällä tavoin.

- Etkö?

- Oletko sitten tällä tavoin...?

- Hihii, totta kai. Ja varsinkin nyt... Hetki odotti hetkeä jolloin hetki voisi vaihtua toiseen, ehkäpä onnellisempaan hetkeen. Nyt Rachel oli varma itsestään, hän ihastuisi vielä jonain päivänä Richardiin. Hän hymyili ja poikakin hymyili. He molemmat hymyilivät...

... Ja nauroivat. Tunnelma oli niin tiivis ja sekä kaunis, että tanssiminen oli kehittynyt enemminkin halailuksi. Näin molemmat varmistivat, että he tykkäisivät toisistaan. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut sattumaa, ainakaan tähän asti...

Molempien harmiksi kappale loppui kuin seinään ja Rachel päätti tehdä niin kuin hänestä tuntui, halata poikaa romanttisesti.

- En unohda tätä tanssia ikinä.

- Samoin...

Se mitä nyt tapahtui, se myös tuhosi unen josta kaikki tytöt haaveilisivat. Rachelin kännykkä kesken tunnelmaa räjähti tärisemään ja soimaan.

- Niin äiti? Rachel vastasi.

- Kotia, kuin olisi jo! Kello on 7 minuuttia yli 2. Ala tulla jo! Hopi hopi!

- Mutt...

- Ei mitään muttia! Äkkiä ja kiireellä tänne kuin olisit jo! Sinä lupasit...

- Tiedän tiedän. Olen tulossa...

- Sinulla on tasan 7 minuuttia aikaa tulla kotiin, jos et ole 14 minuuttia yli 2 kotona, saat kotiarestia - välittömästi.

- Varmasti, joo. Haluat vain pilata elämäni koska se ei ole yhtä täydellinen kuin omasi! Sitä paitsi, mitä jos en tulekaan?

- Rachel, tiedät mitä siitä seuraa! Nyt jaarittelut ja marinat sikseen ja äkkiä kuin olisi jo kotiin! 6 minuuttia aikaa, sitä enemmän selitystä, sitä vähemmän aikaa! NYT KOTIIN JO!

- Joo, joo... Anna kaikki kestää....

PIIP PIIP PIIP

- Hei, minun pitäisi lähteä, tai oikeastaan minun pitäisi olla jo lähtenyt. Hehheh, jos ymmärsit?

- Argghh? Miksi minulle käy aina näin?

- Olen pahoillani. Mutta, hei! Meillähän oli kivaa, eikös?

- Juu, totta. Otetaan uusiksi? Lupaathan...?

- Kyllä, jos ehdin ensin kotiin ajoissa. Hehheh.

Aika oli käymässä vähiin, mutta Rachel koki ajan olevan tismalleen oikeassa kohdassa. Nyt jos ei koskaan.

- En unohda sinua koskaan! Rachel vihjasi ja suuteli poikaa elämässään ensimmäistä kertaa.

- En minäkään sinua, Rachel. Poika vastasi ja rutisti tytön syliinsä kuin iäksi.

"Tämä oli elämäni onnellisin ilta." Rachel ajatteli ja nauroi onnesta itselleen. Suorastaan täydellinen ilta.

Kotiin ei ollut pitkä matka. Onneksi. Valot ja telkkari olivat päällä, joten Jessica ei ollut vielä nukkumassa.

- H-he-hei äiti.

- Rachel. Kello on nyt 14 yli.

- Tulin siis ajoissa.

- Kulta, tiedätkö mitä kaikkea voi ulkona pimeässä tapahtua? Kukaan ei auta, jos hillut jossain kaduilla.

- Tiedän. Olen pahoillani.

- Mutta lupasit tulla ajoissa.

- Olin yökerhossa. Tapasin sielä yhden pojan ja tanssimme koko loppu illan - kahdestaan.

- Hhmmm... Hänen nimensä oli...

- Richard. Niin! Richard Jesson!

- Mitä? Je-Jesson?

- Niin. Aivan ihana kundi. Niin söpö, ja niin... herkkä sanoisinko suoraan!

- Tapasitko oikeasti Richard Jessonin? No, kerroitko kuka olet? Sanoitko sukunimenkin? Miltä poika näytti? Oliko hän yhtä komea kuin...

- Ööö... Äiti! Kerroin kuka olen, sanoin vain, että Rachel. En muuta. Ja mitä se sinua liikuttaa? Yhtä komea kuin... KÄÄK! ÄLÄ VAIN SANO, ETTÄ TIEDÄT KUKA HÄN ON???? KILTTI, älä sano.

- Heh, olin vain sanomassa... Ööö... Yhtä komea kuin minä. Katso, onko meissä samaa näköä?

- Joo, joo! Hyvä vitsi. Ei ollut!

Mutta katsokaa tarkkaa ovelle, kukahan mahtaa siellä olla?

- Toivottavasti Rachel pitää näistä... Oi, olen niin rakastunut häneen. Mitä tekisinkään, jos en olisi koskaan tavannut häntä? Äkkiä Richard huomasi tyttären ja tyttären äidin. Aikaa ei ollut hukattavaksi, vaan häivyttäväksi - salaman nopeasti.

- Apua, Richard! Oletko se sinä? Rachel huudahti äkillisesti nähtyään ovella olevan joku, mutta ei kyöennyt päättelemään pimeässä kuka mahtaisi ovella olla. Poika ei vastannut vaan jatkoi kävelemistä.

Rachel heilui terassulla ja yritti hahmottaa tummasta usvasta Rickyn varjon tai edes... jotain...

- Outoa. Ihan kuin olisin nähnyt Richardin.

- Rakas, mitä nyt?

- Olin varma, että Richard kävi ovella. Mutta en näe häntä enää missään.

- Mutta minä näen ruusukimpun!

Ja silloin Rachelilla välähti. Kimppu oli tosiaan Richardilta, hänen unelma prinssiltään. Toivottavasti Jessica ei pystyisi yhdistämään noita kolmea asiaa yhdeksi - totuudeksi.

Tätä asiaa pohdiskellen vakavin mielin, Rachel ryntäsi suorastaan omaan huoneeseensa. Jessica toivotti hyvät yöt ja näin molemmat saivat henkisen rauhan vihdoin.

Tai, no... Ainakin toistaiseksi.

"Miten minä saan kerrottua totuuden? MITEN? Rachelhan on rakastunut veriveljeensä. Mitä minä teen? Kumpikaan ei tiedä, toivottavasti Ricky osaa pitää suunsa kiinni kotona, Rob ei tykkäisi jos tietäisi meidän palanneen kaupunkiin, sillä neljäs kirous ei saisi varsinaisesti vielä raueta! Mitä minä teen?"

Sekunnissa häne päähänsä se välähti, niin kuin jo aiemmin. Hänen täytyisi kertoa totuus sillä kiroukset niin käskevät. Hänen oli itse rauetettava neljäs kirous, ja lapset hoitaisivat viidennen ja kuudennen. Sitten, kohta heidän aikansa olisi ohitsen. Jessican ja Robertin.

Mutta ei onneksi vielä tämän luvun. Tyttö, joka oli täynnä pehmeitä asioita ja sanoja rakkaudesta, päätti suunnata kohti uusia haasteita, kuten karkaamista. Hänen olisi osoitettava kiitollisuus ruusuista. Hänen täytyisi kertoa, kuinka hän välittäisi Rickystä. Hänen vain olisi pakko ja täytyisi niin tehdä.

Jessica oli livahtanut jo melkein lakanoiden väliin joten reitti oli selvä puhelimen ja hänen huoneen välille. Kello ei olisi vielä paljon, joten aikaakin olisi vaikka aamuun asti!

Puhelin käteen ja Richardin numero. Onneksi Richard vastasi kännykkäänsä - Tai siis, Rachelin onneksi.

- Hei, minä tässä.

- Hei! Saitko jo ruusuni?

- Oi kiitos, ne olivat ihania!...

-... Ajattelin, että livahdettaisiinko molemmat ulos - vähäksi aikaa. Voin ottaa äidin auton.

- Ei, ei! Minulla on oma auto väliaikaisesti. Tulen hakemaan ilomielin!

- Oi, olet niin suloinen ja... Ööö... Ihana? Tulethan varmasti?

- Lupaan sen! Tunnin kuluttua teidän talon edessä?

- Selvä. Tunnin kuluttua. Nähdään silloin!

PIIP PIIP PIIP

Tunti kului rattoisasti Jessican tietämättä asiasta hönkäsen pöläystäkään. Mukava dekkari oli riivannut hänet nenä kiinni kirjaan ja lukemisen ilosta oli mahdoton irtaantua - ennen portaissa rämiskelyn kuultua.

- Voi ei. Minne hän on taas menossa? Aargghh! Olisihan se pitänyt arvata! Jessica raivosi itselleen ja tyhmyydelleen. Miten hän oli unohtanut lukita oven sekä ulko-, että sisäpuolelta huolellisesti!

Vanha ja romuinen auto huristeli pihaan. Ricky oli ratissa ja tyttö odottamassa ulkona. Pari tööttäystä, että varmasti kaikki heräisivät.

- Hei! Tulit ajoissa.

- Lupasinhan. Tule, hyppää kyytiin.

- Voi ei! Äiti! Aja, kaasu pohjaan!

- RACHEL! RACHEL!

- Aja nyt! Rachel hoputti ja...

... Jessica hukkui pakokaasuun - lopullisesti?

^^^^^^

No, täytyy myöntää. Tämä oli aika teinidraamaa ja tiivistetty aika pieneen pakettiin mutta seuraavasta luvusta tulee puolet lyhyempi ja puolet jännittävänpi. No, kommentteja! Mitäs tykkäsitte? Parantamista?

Hellurei!

Kaikki ketkä omistavat kaupunkikämpän nostavat käpälän kattoon! Minä, minä! Olen yrittänyt tässä viimeiset päivät ladata kaupunkikämppää tälle koneelle joka on muuten hyvä mutta ei päästä minua asentamaan vuodenajoista ylöspäin tulleita lisäosia joten pelaan niitä meidän iki-ihanalla Windows 2000 koneella. Oih, mutta nyt varoitan teitä kunnia sanalla, (sillä juoni tulee taas vaihteeksi muuttumaan koska kaupunkikämppä ei suostu asentumaan tälle XP 2003 koneelle) että tämä luku sisältää (olikohan se..??) 72 kuvaa (mutta onneksi jätän vähän seuraavaankin lukuun...)!

 

Tarinamme on jatkuu 15 vuoden jälkeen...

^^^^^^

VIIDENTOISTA VUODEN JÄLKEEN...

Kummia on tapahtunut ihmeen kaupalla Jessican ja Robertin erottua. Jo seuraavana päivänä koko sadesaari jouduttiin evakoimaan metereoriitti vaaran takia. Kaikki onneksi ehtivät siirtyä pois paineen alka kun suuri ja muhkea kivi räjähti suoraan Sadesaaren kohdalle. Koko laakso ehtyi ja kuivui pois ja enää vain keskusta vihersi. Monet muuttivat lopullisesti pois mutta myös osa palasi.

Näin ollen Jessonit palasivat. Robert oli löytänyt kuukauden sisällä Jessicasta erottuaan uuden tulevan vaimon. He olivat kihlautuneet ennen heidän yhteisen lapsen, Fionan syntymistä. Nuori Charlotta ei usko ikuiseen omistautumiseen vastakkaiseen sukupuoleen joten he ovat päättäneet jättää häät väliaikaisesti väliin. Tai ainakin toistaiseksi.

Fiona oli 10 vuotta. Hänellä ja velipuolellaan Richardilla oli ikäeroa vain 6 vuotta. Fiona rakasti velipuoltaan mutta vielä enemmän vanhempiaan jotka antoivat hänelle aina kaiken läpi.

Richard eli Ricky oli komistunut hurjasti näinä vuosina. Lähinnä kasvonpiirteet alkoivat muistuttaa enemmän isäänsä kuin äitiäänsä. Onneksi, sillä kukaan tästä perheestä ei tietänyt Jessicasta - vielä.

- No niin, lopetetaan tämä typerä leikki. Ricky naurahti ja nousi pikaisesti maasta.

- Ei tämä ole mikään typerä leikki. Itse et tykkää vain leikkiä kun et saa olla äiti. Hmp!

- Kappas, Richard. Miksi et leiki Fionan kanssa?

Ricky vihasi äitipuoltaan. Hän ei voinut sietää häntä. Niin itseään täynä oleva pikku takiainen joka oli aina kiinni hänen tai isän rahoissa.

- Heii Rickyliini. Char naurahti pojan liityttyä heidän seuraan.

- En ole mikään Rickyliini, tiedät sen aivain hyvin.

- Kuules nyt. Voisit pikku hiljaa alkaa unohtamaan äitisi joka hylkäsi perheesi. Alkaisit nyt jo nauttimaan elämästä ja vaikuttamaan omiin valintoihisi, esimerkiksi nyt yliopiston kanssa. Älä aina ole noin möksö.

- Ei kyse ole siitä, eikä äitini ole hylännyt meitä vaan sinä olet tunkenut...!

- Sot sot, mitäpä jos tänään lähtisit vaikkapa katsomaan ympärillesi kaupungille? Eikö se olisi hyvä idea Robert?

- Hhmm... Niin kai, olen vaan aina sinun tiellä.

- Totta. Tuohan on päivän erinomaisin ehdotus. Saat jopa lainata henkilökohtaisesti minun autoa, jos se on siitä kiinni.

- Isä, etkö tajua? Haluatte koko ajan minut vain pois tieltänne! Minä en lähde minnekään.

- Sitä paitsi, huomenna alkaa lukion viimeinen vuosi. En voi valvoa yömyöhään missään. Tai itse asiassa, te ette anna.

- Mitäs jos nyt vain unohdettaisiin menneet ja keksittäisiin uutta ajateltavaa. Sovitaanko, että saat olla kahteen asti yöllä?

- Hyvä on. Mutta vain sinun autolla...

- Hyvä, että pääsimme yhteisymmärrykseen.

- Annoit aika löysän riman pojalle.

- Hhmm... Niin no mutta hän on niin paljon joutunut kärsimään, kuten tästä uudesta muutosta. Osa hänen kavereistaan...

- Ymmärrän...

- ... Mutta tajuatko mitä voi sattua kun annat teini-ikäisen pelleillä yömyöhään keskustassa?

- Anna jo olla. Teimme jo sovinnon.

- Hyvä on. Mutta minä en maksa vahinkola. Lapsi on nimenomaan sinun.

- Lapsi on minun, tiedetään ja minä hänet kasvatan!...

- ... Ja sitä paitsi, saa lapsikin välillä kokeilla rajojaan. Luotan häneen...

- ... Ja hän kunnioittaa määräyksiäni - ainakin jossain määrin. Hehe.

- Toivottavasti... Toivottavasti.

Jotkut toisetkin palaavat melkein yhtä innokkaina uuteen tai ainakin muuttuneeseen ympäristöön. Jessica muutti heti toisaalle tämän Rachel kaunottaren synnyttyä. Nyt hän oli valmis palaamaan takaisin Sadesaarelle tyttärensä kanssa, sillä jälleen yksi kirous oli rauennut ja yksi odotti kukkaan puhkeamista.

15-vuotias Rachel ei odottanut uutta muuttoa yhtä innolla kuin äitinsä. Häntä ei voinut kiinnostaa palaaminen "äidin kotiseuduille". Hän ei myöskään tietänyt isästään mitään muuta, kuin että oli kadonnut tänne lähimaille. Jokainenhan tietää, että se ei ole totta...

Ennen kuin Rachel täyttäisi 16-vuotta, hänen täytyisi saada tietää tulevaisuudestaan ja menneisyydestään. Se oli myös yksi syy muuttaa takaisin. Rachelia se harmitti, sillä ei tienyt mitään tulevasta - toisin kuin hänen rakas äitinsä Jessica.

- Äiti, oletko varma tästä?

- Kyllä, tulehan.

Ensi silmäyksellä Rachel löysi huoneensa muiden huoneiden seasta. Se oli sisustettu pastilli värein omasta pyynnöstään, tai no ainakin melkein.

- Hhmm... Täältä selvästi puuttuu jotain Rachel.

- Niin, ne sinun taulusi, eikö?

- Hmp. Älä ajattele tuolta kantilta. Täältä puutut vain sinä.

- Jätä selittämiset muille ja jätä minut rauhaan.

Ja Jessica totteli mutta Rachelin iljettävä nälkä ei. Kipin kapin yläkertaan jossa öäiti valmisti uunituoretta aamupalaa, muroista.

- Ehditkö jo vilkaista paikkoja?

- No joo...

- Kelpaako murot?

- Jep.

- Ööö... Olen tässä vähän miettinyt. Mitäs jos menisit tänään tutustumaan kaupunkiin yksin?

- Hhmm...

- S-saat toki lainata autoa.

- Tarkoittaako tämä sitä, että tulisin kahdeksalta kotiin?

- Ei tietenkää kultaseni. Ole niin kauan kuin haluat ulkona.

- Siis vaikkapa aamuun asti?

- No rajat kumminkin. Kahteen asti yöllä.

- Onko tämä unta, vai olenko taivaassa?

- Voi kiitos äiti, olet ihana!

- Tiedän sen. Voih, minä tiedän sen.

- Ja sinun autollasi?

- Kyllä, mutta aja harkiten!

- Jihuu!

Illan suulla Rachel oli aivan kikseissä. Hän saisi vihdoin ajaa äitinsä autolla ja huristella sillä minne lystää.

- Muistathan, tämä ei ole mikään ryyppy reissu. Et juo mitään, et polta - etkä tapata itseäsi. Muista se!

- Niin ja et tuo kotiin ketään, etkä...

- Joo, joo! Anna minun jo mennä - kello lyö!

- Hyvä on, uskon sinua. Luotan sinuun täysin. Olet jo tarpeeksi vanha...

Rachel tarttui rattiin ja suunnisti heti lähimpään yökerhoon.

- Kumpa täällä olisi tarpeeksi hyvä meno päälle. Tyttö murehti ja meni sisään.

Yökerho oli varsinaisen mukiinmenevä. Iso uima-allas, hyvät suihkutilat ja komea baari puoli. Tällä hetkellä uima-altaassa ei ollut ketään ja tyttö sai vapaat kädet polskia sielunsa täydeltä.

Harmikseen kello kumminkin asetti rajat ja seuraavaksi oli päädyttävä tanssilattialle. Valot välkkyivät kuin elokuvissa joita harvoin näki. Tunnelma kohosi nuottien mukana taivaaseen ja tunnelma tiivistyi...

... Baaritiskille.

^^^^^^

Tervemenoa. Toivottavasti saisimme enemmän kuin yhden kommentin. No, pistättekö paremmaksi?

 

Hellurei!

Taas juonenkäänteitä. Alkaako jo kyllästyttämään? No kumminkin seuraava luku on jo kohta taas vuodatuksessa, sillä en voi olla kirjoittamatta niin jännää lukua!

VAROITUS!!! KIELLETTY ALLE 10-VUOTIAILTA!

^^^^^^

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! Joku sentään keksi kutsua palomiehen paikalle joka otti tilanteen haltuunsa ja sammutti liekit tyylikkäästi.

Onneksi mikään ei kirjaimellisesti ehtinyt palaa, paitsi ruoka jonka rasva oli todennäköisesti syttynyt palamaan kun oli valahtanut liedelle.

- Hyi mikä haju. Pyh.. pyh.. miten sinä tämän onnistuit tekemään?

- Huoh, kumpa vaan tietäisin.. Olin varmaan niin ajatuksissani...

- Niin varmaan. Auts! Mitä sinä oikein ajattelit?

- Ööö... Minun pitäisi kertoa sinulle yksi asia...

- Katsos... Tuota noin... Mistä aloittaisin..?

- Vaikkapa alusta?!

- Hyvä on. Huoh...

- Silloin kun olimme vielä nuoria ja meillä oli tulevaisuus vasta edessä, sinähän jätit minuta ja niin, ja tiedät loput. Masennuin ja jouduin tai oikeastaan aloin pimeänpuolella työskentelemään - mystiikkaa. Ajalehdin kauas todellisuudesta ja minun täytyi.. äh.. miten sen sanoisi...

- Älä vain sano, että olet sotkenut minutkin taas tähän!

- Anna kertoa loppuun... Niin... Nämä yhdeksän kirousta lankesi ylleni, kun petin esimieheni, eli noutajan lupauksen. Lupasin... Etten ikinä, IKINÄ näkisi päivänvaloa. Eli minusta olisi tullut vampyyri... Mutta en pystynyt siihen. Yritin muuttua, mutta... Mutta minua rangaistiin lupauksen pettämisestä ja siitä seurasi... Myrkytys.

- Mitä sinä selität? Mitä tarkoitat? Kerro nyt jo totuus, mitä ajat takaa?

- Äh... Tämä on niin vaikeaa. Pelastuisin tuomioltani jos joku pelastaisi minut. Noutaja antoi tahallaan sinulle kiven sydämelle. Kaikki tämä oli kirjoitettu tähtiin, mutta että saisin elää, minun täytyisi sinun kanssasi rauettaa kaikki yhdeksän kirousta, ja jokaista yhdeksää kirousta emme me voi purkaa - vaan Richardin on tuleva kantamaan hartioillaan meidän syntejämme. Olen pahoillani...

- Mi-mitä sinä tarkoitat?

- Että meidän on purettava yhdeksän kirousta ja niistä kaksi on jo rauennut! Ensimmäinen, pelastit minut - Toinen, menimme kihloihin joten lupauduit minulle... 

- Mutta miten Richard liittyy tähän?

- Richard on hedelmöittynyt noutajasta, niin myös tämä tyttö. Heidän on tar...

- TARKOITATKO SITÄ, ETTÄ RICHARD ON HELVETIN LAPSI?

- En voi väittää muuta... Ja sitä paitsi, sain haluni tyydytetyksi... Veren haluni...

- En pysty tähän... E-e-en usko sinua! Olet aivan hullu. Si-sinun on parasta etsiä uusi asunto. En kertakaikkiaan pysty tähän... Minun on vain unohdettava tämä ja sinun minut...

- Älä jätä minua! Et kuullut vielä kaikkea... ROBERT! ÄLÄ MENE!

- Robert älä tee tätä!

- Huomenna lähdet pois. Olet vain terveydellisesti haitaksi Richardille. Mene hoitoon!

- Robert....!!!!!!!!

Äkkiä valo ummisti painajaismaisen yön ja silloin Jessica sen tajusi, hänen oli aika poistua Robertin elämästä. Koko yön hän mietti asioita, mitkä jäivät Robertin korvista pois, jos hän vain ne tietäisi - hän ei jättäisi.

- Hhmm... Täällä ei ole enää mitään tavaroitani.

Yö oli kulunut myös pakkaamiseen. Rob ei ole yhtään yrittänyt kommunikoida ja raahannut pikku Rickyä hänen mukanaan - pois äidin silmistä. Viimeinen huokaus ja sitten alakertaan - hyvästelemään ex-perheenjäsenet.

- Se on sitten loppu. Huoh... Kaipaan varmasti tänne... Kyynel vierähti matkalaukulle ja toinen rinnuksille. Kaikki oli lopussa, varastot tyhjentyneet - loppu edessä! Mikään, MIKÄÄN ei enää kesyttänyt villileijonaa suojelemaan laumaansa...

- Sanon nyt tämän suoraan. En halua, että enää tapaat Richarttia. Se on kaikille parasta!

- Mitä? Et voi tehdä näin minulle!!!!!! L-lapsihan tarvitsee tukea juuri nyt uhmaiässä. Anna minun tavata häntä!

- Jessica, tiedät, kuinka poika rakastaa sinua - mutta en voi sekoittaa hänen päätänsä näillä asioilla. Päästä jo irti ja anna pojan olla rauhassa äläkä palaa - enää koskaan!

- M-mu-mutta meillä on tulevaisuus! Meidän on pakko pysyä yhdessä!

- Pah, sinä et voi tehdä näin minulle! Minulle ja Rickylle.

- En halua, että sotket elämämme. Lähde pois...

- Mutta rakastan sinua... Rakastan teitä molempia! Et voi hylätä - synnytän pian!

- Olisit ratkaissut tämän ongelman ajat sitten! Olisit voinut kertoa ajat sitten!

- Anna edes uusi mahdollisuus!

- EN! LÄHDE!

- Olet kai oikeassa... Nyyh... Minä varmasti.... Nyyh...

- ... Tulen kaipaamaan teitä. En enää ikinä näe Richardtia... En näe hänen kasvavan! En seuraavia syntymäpäivä... EN MITÄÄN!

- Hyvä, että ymmärsit...

- MUTTA TÄMÄ ON NIIN VÄÄRIN!

^^^^^^

Niin on, mutta kohtalonsa jokaisella! Nyt jäämme jännittämään mitä seuraavaksi tapahtuu...

 

Päivää taas!

Pieni lepotauko Sadesaarista tekee nähtävästi ihan hyvää. Nyt jatkamme taas jälleen, pahoittelen taukoa. Olisi kivaa, jos Sadesaari saisi lisää kommentteja ja palautetta, sillä ne virkistävät kummasti päivää. Tässä jaksossa tai no, luvussa paljastuu entistä enemmän juonta, lisää ja lisää vaan:

Jos ette ole huomanneet, esim. viime luvussa mainittiin 9 kirouksesta, joista 2 on jo rauennut. Ensimmäisen luvun otsikko, Like A Hell antaa vinkkiä toiseen jaksoon, ja esim. tämä edellinen Child Of The Night kuvaa hyvin tätä lukua, eli silkkaa kompaa.

Eli ei siitä enempää, tällä kertaa...

^^^^^^

Tulevat vanhemmat ehtivät, juuri ja juuri klinikalle josta heidät sitten ohjattiin synnytysosastolle ja kätilö pystyi aloittamaan työnsä. Lapsi autettiin maailmaan aamuyöstä pitkän ponnistelun ja pinnistelyn jälkeen. Uudet vanhemmat ja esikoinen, poikalapsi saatettiin turvallisesti kotiin jo piakkoin.

- Richard, katso kuka on isi! Robert lässytteli vauvalle joka katsoi silmät pyöreänä ikiomia vanhempiaan.

Tästä kaikki siis oli alkamassa, eikä mikään ollut loppumassa. Richard, eli Ricky peri vanhempiensa ruskeat suklaasilmät ja äitinsä... sydämen. Lapsi on kasvoiltaan jo nyt ilmi isänsä, mutta ulkokuori voi pettää ja sieltä voi syntyä... erittäin paljon Jessicaa muistuttava... lapsi.

Puolitoista vuotta hurahti äkkiä. Poika kasvoi ja kehittyi nopeasti. Rob oli tottunut isyyteen ja oli päättänyt samalla yrittää Jessin kanssa toista lasta, lähinnä uusi tyttö kaivattaisiin kuvioihin. Jessicakin oli innoissaan, vaikka Ricky olikin aika paholainen.

- Nyt tutimaan. Hyvää yötä kullanmuru.

- Mamii.

- Rakas, nyt on jo nukkumaan meno aika.

- Tahtoo leikkiä lummuilla.

- Rummut ja kattilat saavat odottaa huomiseen. Nyt höyhenmaille, kultaseni. Hyvää yötä.

- Mamii... Nyyh...

- Hyvää yötä.

- Tahtoo leikkii vielä lummuilla. Nyyh.. Niisk...

- Hyvää yötä Richard.

Yö ei ollut todellakaan helppo eikä Ricky meinannut antaa periksi millään. Heti aamutuimaan Robert sai olla juoksemassa yläkertaa poikansa luokse.

- Isiii... Byäähh... Isiiii!!!!!!!!

- Joskus minä.. Äärrgghh... voisin hiljentää tuon pojan. Rob uhosi ja Ricky jatkoi vain ulvontaa.

- No niin. Mikä nyt on hätänä? Kakka housussa? Nuuh... Et ainakaan haise.

- Näitkö mörköjä pikkuinen?

- En. Haluaa soittaa lummuilla.

- Rummuilla? Sopiihan se, kunhan et herätä äitiä.

Vaikka Ricky olikin vielä aika pikkuinen, hän silti osasi säveltää "rummuilla" niin, että ääni ei kuullostanut niin hirveältä, kuin kuvittelisi. Ihan kuin poika olisi luonnonlahjakkuus.

Hellyyttäviä sulosointuja. Hellyyttäviä sävelmiä. Aina hymy kasvoillaan ja...

... aamut yhtä vaikeita.

- Missä mulot? Tänne heti! Muloja heti! Äitii!

- TAHTOO MULOJA! ÄITIII!!!!!

- Tuodaan tuodaan. Jess huudahti ja tarjoili pojalleen hetimiten murot kouraan. Kappas, kuukausi oli taas vierähtänyt ja Jessica oli jälleen raskaana.

"Ihme lapsi" hän ajatteli ja vei muroastian takaisin jääkaappiin. Vatsa oli yllättävän pyöreä ja Jessica, että Robert rukoilivat sydämensä kyllyydestä, ettei kaksosia ole tulossa. Ultraäänissä havaittiin jotain mielenkiintoista mutta sikiö(t) olivat niin olemattoman kehittymättömät, ettei lääkäri osannut sanoa lähes mitään.

Robert kumminkin jaksoi lepytellä pikkuista ja antaa kaikki vapaa-aika pojan leikkeihin ja kehittymiseen.

- Katsos, oletpa ollut kiltti, kun olet järjestellyt nukkekodin näin kauniisti.

- Oho! Katso Richard, ihan kuin äiti. Onpas hän kaunis.

Samaan aikaan Jessica valmisteli illallista. Spaghetti kelpasi murojen sijasta Rickylle ja kuin Robertillekin. Ruoka oli myös helppo valmistaa ja tarjoilla samantien.

- ROOBERTTT!

Tai oikeastaan, lähes samantien oli aika kaukana tulipalosta. Palopilli soi ja liekit sen kuin vain leimahtelivat.

- Mitä minä teen, mitä minä teen? Äärghh... Puuh, puuh. Jessica puhalsi mutta liekit kun vain kasvoivat.

- Mitä kul... Aahh! Tulipalo! S-sammuta se! Sammuta!

- Mutta miten? Aarghh... Soita palokunta!

- Liian myöhäistä!

^^^^^^

Ajattelin taas vähän pidempää mutta tähän on hyvä lopettaa ja seitsemänteen lukuun on vielä kuvia reilustu! Mitäs piditte? Kommenttia tänne tai viekkuun, ihan miten vain!